Agilityn alkeet - Kolmas (ja viimeinen) tunti 5.11.
Agilityn alkeiskurssin viimeinen tunti alkoi aika viileästi. Auton lämpömittari näytti nollaa ja mietin miten Pablo pysyy lämpöisenä kentällä ilman takkia. Hyvin kuitenkin sujui kun pidin Pablon liikkeessä koko ajan ja välillä vähän juostiin ja hypittiin odotellessakin.
Tunti meni samaan tyyliin kuin edellinenkin. Kävimme esteet läpi ja teimme pari sarjaa.
Aluksi kuitenkin otettiin meille uusi este vielä mukaan eli pituushyppy. Kaikkihan sen tietävät ettei se ole ongelma podencolle.
Ensimmäisenä sarjana tehtiin pituus, puomi ja aita. Kaikki mainiosti.
Kentällä oli kuitenkin käynyt kai muutakin nelijalkaisia kuin nämä meidän hännänheiluttajat. Kurssillamme oli myös pystykorvanarttu joka oli samaa mieltä Pablon kanssa siitä että nurmialueella ja pusikossa on jotain supermielenkiintoisia hajuja! Tästä syystä näiden kahden keskittyminen ei ollut tällä kertaa ihan sataa prosenttia. Myös Shetlanninlammaskoira kävi vähän kierroksilla jostain syystä.
Välillä harjoittelimme keppejä omatoimisesti ja se menikin ihan loistavasti! Vauhtiakin saatiin lisää!
Seuraavana sarjana rengas, putki, muuri ja pussi. Tällä kertaa Pablo ei olisi halunnut mennä mistään läpi vaan mieluummin yli.
Se kolautti takapäänsä renkaasta mennessään ja jos en ollut tarkkana ohjaamisen kanssa, olisi mieluummin kiertänyt koko esteen. Putkeen Pablo meni vasta kun sieltä näki läpi. Muuri meni loistavasti ja pussikin sitten lopulta kun Pablo muisti että kyllä sieltä läpi pääsee. Mietin että putken ja pussin välttämisessä saattoi osasyynä olla kylmyys. Pablon selkähän osuu näihin esteisiin koko mitalta ja ne olivat tietysti kylmiä. Eihän kunnon podenco astu edes vesilätäkköön jollei ole pakko...
Vielä treenasimme pöytää, a-esteen (joka meni todella hyvin pelkällä käsiliikkeellä) ja lopuksi keinun, joka sekin meni hyvin. Pablo tajusi tällä kerralla että voi itse säätää keinun liikenopeutta.
Hyvillä mielin lopetimme tämän kurssin ja odotellaan tietoa mahdollisesta jatkosta.
Kiitos kouluttajille ja muille aloittelijoille mukavasta seurasta!
Toivottavasti nähdään taas!
Ei Kommentti tässä artikkelissa